Niin viikonloppu oli ja meni. Hitsi vie että aika kiitää aina perjantaista sunnuntaihin, varmaan joku suurempi voima käyttää mahtiaan ja pistää kellon käymään tuplatahtia. Häpeä sinä joku!

Mitään erikoista ei tullut hommattua. Yleistä vötkyilyä. Hät hätää kaupassa käytiin porukalla ja siinä se oli. Eilen iltasella sentään tuli käytyä kävelyllä. Ihan hyvää teki, kun koko päivä meni ihan mässyttäessä. Hirveetä syöntiä noi sunnuntait, aina.

Isännän kanssa parannettiin maailmaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Mietittiin rahatilannetta, maailmanmenoa, juoruiltiin, oltiin silleen. Taas on vähän helpompi hengittää, kun sai purkaa vähän mieltään. Kun oli taas hetki aikaa. Suunniteltiin suuria, lomamatkaa, hengähdystaukoa, mökkeilyä, kaikkea kivaa.
Kun valitin että pelkään meidän rahatilannetta, tämä tuumasi, että no mistä olet jäänyt paitsi. Täytyi todeta että en mistään. Todellakaan mistään ei ole ollut puutetta. Vaatetta on, ruokaa on, katto pään päälle. Siis turhaa panikointia? Voi olla. Ehkä pitäisi joskus pysähtyä ja ajatella että voisi olla huonomminkin. Kuten monella. Ehkä sittenkin olen onnellinen. Sittenkin. Minä.